Kansalaiskyselyt kertovat karua kieltään siitä, kuinka hyvän tulevaisuuden toivo on häviämässä. Toivottomuuteen ajautumisen seurauksena lisääntyy ihmisten eristäytyminen ja yksinäisyys – jopa radikalisoituminen ja väkivalta. Ääripäistynyt keskustelukulttuuri jakaa ihmisiä meihin ja muihin – hyviin ja pahoihin. Jopa vihana leiskuvat tunteet kohdistuvat yhteiskuntaa ylläpitäviin instituutioihin ja politiikkaan. Demokraattisen päätöksenteon perustaa koetellaan ja kansalaisten luottamus uhkaa rakoilla. Näin ei voi jatkua. Elämän mitätöinnistä on päästettävä irti. Kulumme rikki kun painamme toinen toisiamme alas. Käänne kohti hyvää tulevaisuutta edellyttää paluuta perusasioihin. Yhteenkuulumisen tunne ja osallisuuden kokemus ovat toivon ja uudistumisen lähtökohta. Jokapäiväisissä kohtaamisissa jaettu ilo ja suru luo sosiaalista pääomaa, joka kannattelee elämää. Sosiaalinen vauraus edustaa taloudellisen kantokyvyn rinnakkaisvoimaa, eräänlaista mielen kantokykyä, joka ylläpitää yhteisku...