Puistokatu 4:n kunnianpalautus toivolle – ”Toivo on tärkeiden asioiden tunnistamista”

 Puistokatu 4 on Tieteen ja toivon talo. Tieteen, koska tarvitsemme kaikkia tieteenaloja saavuttaaksemme ekologisesti kestävän tulevaisuuden. Toivon, sillä meidän tulee pysyä toimintakykyisinä tuon tulevaisuuden rakennustalkoissa. Mutta miksi toivopuhe aiheuttaa niin paljon ärtymystä?

Puistokatu 4:n puuhuvila Helsingin Kaivopuistossa vaikuttaa ulkoapäin uneliaalta ja hiljaiselta. Hieman samalla tavalla kuin muurahaispesä etäältä katsottuna.

Rauhallinen ulkokuori hämää. Puistokatu 4, toiselta nimeltään Tieteen ja toivon talo, suorastaan kuhisee sisältä, kun sen yhteisön yli 100 jäsentä työstävät muun muassa tutkimusjulkaisuja, sovitteluprosesseja, koulutuksia, yrityskonsultointia, ympäristörahoitusratkaisuja ja taidetta.

Tyypilliseen viikkoon talossa kuuluu myös yleisölle avoimia keskustelutilaisuuksia, luentoja sekä erilaisia yritysten, kansalaisyhteiskunnan ja julkishallinnon tilaisuuksia. Kaikki talossa tapahtuva tähtää samaan maaliin: planeetan rajoihin mahtuvan elämän rakentamiseen. 

Kahden ensimmäisen toimintavuotensa aikana Puistokadulla on koettu konkreettisesti, kuinka toivo ja toiminta elävät symbioosissa. Jäsen- ja kävijäpalautteemme kertovat, että saman fyysisen tilan ja vision alla kohtaaminen ja työskentely itsessään lisää toivoa. 

”Toivoa tuo tämä yhteisö ja keskustelut. Tulee tunne, ettei ole yksin ajatustensa kanssa.”

***

Toivopuhetta on parjattu julkisessa keskustelussa paljon. Kritiikin kärki on usein se, että puhe toivosta mahdollistaa vastuun sysäämisen toisaalle. Professori Kristiina Brunila kirjoittaa blogissaan, kuinka ”toivon peräänkuuluttaminen on erinomaisen toimiva tapa olla tekemättä mitään, ulkoistaa ongelma johonkin muualle kuin omaan toimintaan ja omalle vastuulle tai tapa hyödyntää sitä omiin tarkoitusperiin”. Tietokirjailija-podcastaaja Veikka Lahtisen kolumni Kansan Uutisissa mukailee Brunilaa: ”Kuka kutsutaan paikalle silloin, kun ei itse olla valmiita tekemään mitään? Toivo! Toivo on Hollywood-elokuvan ja ilmastolässytyksen yhteinen lempilapsi ja tehokeino”.

Toivon käsitteeseen ja sen käyttöön kohdistuva kritiikki on tervetullutta, usein perusteltuakin. Siksi myös Tieteen ja toivon talossa peräänkuulutetaan toivopuheen kriittistä tarkastelua. Sillä, kuka toivosta puhuu ja missä kontekstissa, on merkitystä.

Toivo voi yhtäältä olla vallankäyttöön liittyvä diskurssi ja toisaalta tunne, joka aktivoi toimintaan. Kun suuryritys käyttää toivopuhetta brändityössään, on kyseessä todennäköisesti pyrkimys ohjata katse pois toiminnan epäkohdista. Sen sijaan ilmastoliikkeissä toivo tuntuu usein pikemminkin synonyymilta sille, että muutos on ylipäänsä mahdollista.

Vaihtoehtoisten, tavoittelemisen arvoisten tulevaisuuksien kuvittelu on vaikeaa, jos toimintaa ohjaa ainoastaan dystopioiden estäminen. Toivo onkin välttämätön instrumentti paremman järjestelmän kuvittelemisessa ja etenkin sen eteen toimimisessa. Ekologisesti kestävä ja tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus edellyttää unelmointia; ennalta-ajattelemattomia ja tuntemattomia tapoja saavuttaa vain hapuilemalla. Siihen tarvitaan toivoa.

Toivo on ennen kaikkea ihmiselle tärkeiden asioiden tunnistamista, keskeinen osa ihmisenä olemista. Ilman toivoa olisimme hävinneet jo kauan sitten. Tai kuten tšekkiläinen kirjailija ja poliitikko Václav Havel kiteytti: 

“Toivo ei ole varmuutta siitä, että jokin asia onnistuu, vaan vakuuttuneisuutta siitä, että asioilla on merkitys riippumatta siitä, miten käy.” (suom. Panu Pihkala)

Lämpimästi tervetuloa Puistokadulle jatkamaan keskustelua!

***

Teksti on muokattu Puistokatu 4:n verkkosivuilla kesällä 2023 julkaistusta kirjoituksesta, joka työstettiin yhteistyössä Puistokatu 4:n tutkija- ja toimijajäsenten kanssa.

***

Minttu Jaakkola,
Puistokatu 4:n toinen perustajajäsen ja toiminnanjohtaja

(kuva: Joel Haapamäki)