Paremman elämän toivo teoiksi: paluu yhteisöihin

Ihminen on yhteisöllinen ja janoaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se on psykologinen perustarpeemme. Jatkuvan talouskasvun tavoittelu on muokannut ihmiskäsitystä vahvasti vastakkaiseen suuntaan ja vauhdittanut yksilökeskeisen kulttuurin kehittymistä. Sanotaan, että talouskasvuun panostaminen takaa hyvinvoinnin, mutta niin ei ole kaikille ja kaikilta osin tapahtunut.

Yksilökeskeinen kulttuuri on lisännyt ihmisten yksinäisyyttä ja osattomuuden kokemuksia. Nuo tunteet kertovat, että ihmisellä ei ole ollut mahdollisuutta tyydyttävään elämään, jossa voi kokea turvallisuutta kuulumalla joukkoon ja tuntea olevan arvostettu ryhmän jäsen.

On ilo huomata merkkejä yhteisöllisyyden uudelleen löytymisestä. Yhteisöllisyys, osallisuus ja osallistuminen nähdään useissa yhteyksissä muutoksen avaintekijöinä. Ne nostetaan esille, kun käsitellään esimerkiksi uusien innovaatioiden syntymistä, rikollisuuden vähentämistä, demokratian pelastamista, elämän merkityksellisyyttä, mielenterveyttä ja ilmastonmuutoksen pysäyttämistä. Kaikki hyvinvointiamme parantavia asioita.

Olemme kiistatta yhteisöllisiä

Meidät ihmiset erottaa muista lajeista alttius yhteistoimintaan, valmius oppia yhteiselämän normeja ja halu toimia erilaisissa yhteisön rooleissa. Meille on tärkeää saada osaksemme arvonantoa, haemme vastavuoroista kanssakäymistä ja testaamme jatkuvasti kanssaeläjien luottamusta.

Itseluottamus, usko omaan tekemiseen ja halu toimia syntyvät yhteisössä saadun tuen ravitsemana. Olemme luontaisesti empaattisia. Toimiva ryhmä on kiistatta älykkäämpi kuin yksilö.

Yksilökeskeisyys on tiukassa

Vaikka olemme sosiaalisin tunnettu laji maan päällä ja osallisuus ihmisen luontaisesti janoama tunne, niin on yllättävää, että yhteisöllisyyden luominen ja ylläpito on vaikeaa. Kuitenkin se on. Vuosisatojen kuluessa muotoutuneen yksilökeskeisen ihmiskäsityksen vankilasta on hidasta vapautua.

On ilo lukea yhteisöllisyyden uutta hehkuttamista eri yhteyksissä, mutta suru huomata miten sen vastavoimat jylläävät käytännössä: talouskasvun ensisijaisuus, kilpailun ja yksilön pärjäämisen ihannointi, tehokkuuden vaatimus sekä myötätunnon tukahduttaminen. Yhteiskunnallisella ilmapiirillä on valitettavasti vahva vaikutus yksilöiden mielipiteisiin, tunteisiin ja toimintaan.

Yhteisö kuntoon ennen yksilöä

Yhteisön yksilölle aiheuttamia ongelmia ja ahdistusta voidaan poistaa yhteisöjä kehittämällä. On kohtuutonta siirtää niitä yksilöiden vastuulle. Tästä hyvinä esimerkkeinä yksinäisyys, työuupumus, ympäristöahdistus ja elämän merkityksettömyys. Kaikkiin mainittuihin voi vaikuttaa yhteisöllisen toimintakulttuurin kautta vaikuttavammin kuin yksilöterapialla. Persoona vahvistuu turvallisessa yhteisössä.

Ole muutos, jota etsit

Toivon kysymys on: Mitä jos? Mitä jos ihmiset tekisivät enemmän itsenäisiä ratkaisuja ja perustaisivat entistä enemmän yhteisöjä, joissa vallitsee inhimillisemmät arvot kuin yhteiskunnassa, instituutioissa ja työpaikoilla? Omatoimisten yhteisöjen suosion kasvu on jo huomattavissa.

Ekokylien idea on kehittynyt hippikylästä viranomaisten ja yliopistojen kanssa yhteistyötä tekeväksi asumismuodoksi. Opiskelijat hakeutuvat yksityisiltä markkinoilta hankittuihin kimppa-asuntoihin, kun soluasunnot on hävinneet asuntotarjonnasta. Eläkeikää lähestyvät suunnittelevat yhteisasumista varmistaakseen kotona pärjäämiseen mahdollisimman pitkään. Yksinhuoltajavanhemmat perustavat kommuuneja. Markkinoille suunnitellaan jo uusia taloja vastaamaan yhteisöjen tarpeisiin.

Hyvinvointia on elää hyvinvoivassa yhteisössä

Tiede tietää, ja me jokainen sydämessämme tiedämme, että ihminen on yhteisöllinen. Hyvinvointia on siis elää yhteisössä. Sen rakentamisen voi aloittaa vaikka ihan läheltä. Samoja asioita tavoittelevia ja samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä löytyy keskustelujen kautta. Kun tutustumisen myötä syntyy luottamusta ja innostusta, niin yhteisönä voi aloittaa omien elinolosuhteiden ja hyvinvoinnin parantamisen.

Jaana Hymmi,
yhteisö- ja osallisuusvaalija, moninäkökulmatoimija