Toivoa ja tulevaisuudenuskoa on aktiivisesti rakennettava

Olen jutellut omassa ystäväpiirissäni viime aikoina paljon toivosta ja tulevaisuudenuskosta. Meillä kaikilla on lapsia, jotka ovat joko teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia – jokaista meistä huolettaa, miten oma nuori näkee maailman ja onko uskoa parempaan tulevaisuuteen. Nuorisobarometri tältä keväältä kertoi, että nuorten tulevaisuudenusko on suorastaan romahtanut, joten meidän vanhempien huoli ei ole aiheeton.

Päädyimme keskusteluissamme puhumaan erityisesti siitä, mikä rakentaa toivoa ja tulevaisuudenuskoa. Totesimme ensin, että olisi tärkeää jutella näistä asioista omien nuorten kanssa, kysyä ja kuunnella. Jo se, että lähellä on kiinnostuneita aikuisia, on nuorelle hyvin tärkeää. Toivoa rakentavat myös arjen sujumiseen liittyvät asiat, kuten turvallinen koti, kivat kaverit ja harrastukset sekä mielekäs tekeminen koulussa tai opiskelujen parissa. Vanhempien keskinäisissä keskusteluissa koimme, että meidän pitää olla tiiviisti lasten ja nuorten tukena. Ja jos omat vanhemmat eivät syystä tai toisesta pysty olemaan tukena, yhteiskunnan pitäisi kyetä tarjoamaan nuorille apua. Jokainen hukattu nuori, on inhimillinen tragedia ja samalla myös valtava menetys koko yhteiskunnalle. 

Toukokuun puolivälissä sain olla puhumassa julkisen johtamisen työstä ValtioExpossa. Kun valmistelin tuota puheenvuoroa, palasin muiden vanhempien kanssa käymiini keskusteluihin toivosta ja tulevaisuudenuskosta. Me aikuisetkin kaipaamme toivoa. Moni kertoo säännöstelevänsä uutisia ja ajankohtaisohjelmia tai jättävänsä ikävät uutiset lukematta, koska mieli mustuu niitä seuratessa. Taisipa Hesari juuri lanseerata hyvien uutisten uutiskirjeen maailman myllerryksen keskelle. Tarvitaan siis myös iloa ja valoa.

Työyhteisöillä on tärkeä rooli toivon ja tulevaisuudenuskon luojina. Vietämme ison osa ajastamme työkavereiden kanssa merkityksellistä työtä tehden. Siksi on väliä, millainen fiilis meillä on ja miten myönteistä otetta voidaan työyhteisöissä aktiivisesti rakentaa. Siihen me jokainen voimme taatusti vaikuttaa, joka päivä. Johtajien rooli on erityisen tärkeä, koska johto näyttää suuntaa ja mallia. 

Omassa työyhteisössäni halusimme olla tietoisesti rakentamassa toivoa järjestämällä Kansallisen dialogin yhteisen kehittämispäivän osana. Tämän kevään dialogin aihe sopi hyvin, koska siinä pohditaan mikä syö mielen voimavaroja ja mikä niitä kasvattaa. Pienessä ryhmässä dialogimenetelmällä kaikki saivat sanoa ajatuksensa rohkeasti ja vilkas keskustelu synnytti taatusti myös oivalluksia ja ideoita. Parasta oli se, että päivän päätteeksi monen suosikki tuntui olleen juuri tuo dialogiosuus. Opittiin tuntemaan työkavereita paremmin ja huomaamaan, miten tärkeää yhteisyyden ja yhteisöllisyyden kokemus on. Suosittelen lämpimästi järjestämään dialogeja – se ei ole lisätyö, vaan lisäarvo. (www.kansallisetdialogit.fi) 

Toivon ja tulevaisuuden rakentaminen ei tapahdu itsestään. Siihen tarvitaan meitä kaikkia. Ja kun meille kaikille tulee niitä hetkiä, joissa toivo on hatara, ollaan toistemme tukena. Ei jätetä ketään – nuorta tai aikuista – yksin.

Susanna Huovinen
alivaltiosihteeri,
valtiovarainministeriö