Toivo asuu merkityksessä
Toivo asuu merkityksessä, ei lopputuloksessa. Tähän johtopäätökseen olen tullut. Lopputulos on epävarma, kun taas toivoa tarvitaan tässä ja nyt. Ei olisi kovin järkevää, että jokin, jota tarvitaan juuri nyt, olisi kiinni jossakin, josta ei ole tietoa eikä varsinkaan varmuutta. Silloin toivo olisi vain optimismia, eikä se kykenisi liikuttamaan meitä. Siksi toivokin, niin tärkeä kuin se energiana ja voimavarana meille kautta historian epävarmuuden keskellä eläneille ihmisille on, tarttuu ennen kaikkea merkityksiin tässä ja nyt ennemmin kuin ripustaa itsensä hatariin lopputuloksiin. Mitä vahvempia merkityksiä, sitä enemmän kasvualustaa toivolle.
Merkitykset ovat yhteyksien funktioita. Tyhjyydessä ei ole
merkityksiä, kun taas ihmisen sosiaalisessa todellisuudessa niitä on tarjolla
yllin kyllin. Meidän tulee vain osata kiinnittyä niihin. Yhteyksiin liittyvät taidot
ovat merkityksellisyyden taitoja ja viime kädessä siis toivon taitoja. Toisin
sanoen toivo on taitolaji. Kun vahvistan yhteyttä itseeni kirjaamalla päivittäin
ylös yhden kauniin kokemuksen, teen samalla toivoa mahdolliseksi. Kun liityn joukkoon
ajamaan yhteistä asiaa, vahvistan säikeitä, joista toivo riippuu. Kun konkreettisten
ja arkisten tekojen kautta yhteyteni itseeni, toisiin ihmisiin ja maailmaan vahvistuvat,
tihenee merkityksellisten asioiden kudos, joka kykenee synnyttämään ja kannattelemaan
toivoa elämän vaihtelevissa ja yllättävissä käänteissä.
Ei riitä, että tehdään toivoa teoiksi, vaan täytyy tehdä myös
tekoja toivoksi. Kehä voi kauneimmillaan kehittyä jatkuvasti kohti korkeuksia kohoavaksi
kierteeksi. Taito vahvistaa yhteyksiä elämässä on taitoa luoda merkityksiä ja tehdä
toivoa todennäköiseksi. Samalla merkityksiin on valmiiksi kirjoitettuna koodi,
jolla toivosta purkautuva energia tietää, mitä tehdä ja mihin suuntautua:
tekoihin jotka rakentavat yhteyksiä.
