Paraneeko maailma toivomalla? Joku saattaa ajatella, että toivo tekee ihmisestä passiivisen. Se irrottaa hänet tapahtumien kulusta ja saa hänet antamaan vallan ja vaikutusmahdollisuudet pois – jopa niille, joiden toimintaa hän mahdollisesti vastustaa. Toivo voi olla hiljaista hyväksyntää, jopa itsensä kieltämistä. Eikö toivon sijaan olisi parempi ryhtyä toimeen?  Kyllä, mutta ei aina. On tilanteita, joissa toivo on ainoa mahdollinen vaihtoehto. Sytostaattihoitojen aikana omalla toiminnalla ei ole kauheasti väliä, sillä syöpä ei katoa omilla teoilla. Kirurgin pöydällä maatessa ei voi muuta kuin toivoa parasta ja luottaa ammattilaiseen. Joskus se että lähtee itse ratkomaan ongelmaa voi olla vain haitaksi. Näissä hetkissä toivo voi olla hyväksynnän ja rauhan lähde.  Molemmilla on paikkansa, mutta eri tilanteissa. Joskus valinta toivomisen ja toiminnan välillä on vaikea. Mieleeni palaa teologi Reinhold Niebuhrin nimeen liitetty tyyneysrukous, joka pyytää viisautta erotta...